The Tourist

Voisin ajatella, että mun laskeutuminen tähän reppureissailijan elämään on ollut melkoisen helppo ja pehmeä. Oikeastaan turistimainen. Kanada ei kohteena ole järin eksoottinen ja hommat toimii - noh, kuten länsimaissa yleensä. Yllättävän kalliiksi paikaksi Kanada on osoittautunut, mikä on toisaalta tämän tytön onni; muussa tapauksessa rinkka ja matkabudjetti ratkeilisi jo nyt liitoksistaan. Rahat ovat kuluneet lähinnä liikkumiseen ja ruokaan. 

Ja se ruoka. En ole elämässäni syönyt niin paljon donitseja, kuin kuluneena viitenä päivänä. Tai juonut kahvia niin montaa pannullista. Kaikki johtuu tuosta petollisesta Tim Hortonsista, joka on joka kadunkulmassa; kanukkien versio Starbucksista peittoaa sen 6-0. Starbucks on mun silmissä tän Tim Hortons- huuman jälkeen tylsä, big time. 

Kanadalaiset fanittavat kaikkea. Koska suomalaiseen luonteeseen kuuluu rakkaus jääkiekkoon, oli sitä lätkää päästävä tapittamaan paikan päältä. Änäripeliksi valikoitui Chicago Blackhawks- Toronto Maple Leafs ja ottelulla oli hintaakin hulppeasti kolminumeroisen summan verran. Mutta hei - once in a lifetime- ja eikun istumaan piippuhyllylle. 

Peli oli kuitenkin huippukokemus ja tunnelma hallissa vähän eri kaliiberista kuin Marli-areenalla  :D Toronto vei lopulta 3-2 Chicagoa ja jännähetket riittivät ihan viimeisille sekunneille saakka. Katsomossa sai juoda vettä väkevämpää ja tätä iloa ei suomalaisilta riistänyt edes 15 dollarin suolainen hinta (juoma sentään oli 0,7 l). Torontossa on myös melkoisen kylmä ja olinkin rutissut jo T:lle viimeiset kaksi päivää, miten näpit jäätyvät; ongelman ratkaisi pelissä jaetut ilmaiset lapaset. Tarpeelliset varmasti myös Havaijilla.

Peliä edeltävänä aamuna olimme ajelleet takaisin Niagaran putouksilta. Olihan ne hienot. Niagarassa oli tosin off season, eli porukkaa ei näkynyt juuri missään. Yksi yö punkattiin hotellin lakanoissa, niin kuin todelliset reppureissaajat konsanaan. Putousten vieressä tuli olo, että olenko mä oikeasti täällä. Että näistä paikoista olen nähnyt kuvia ja nähnyt telkkarista ja nyt mä seisonkin tässä. Siihenkin kuulemma tottuu, viisaammat tiesi sanoa.

Takaisin ajeltiin siis perjantaina, eli virallisena Halloween-päivänä. Päätettiin lähteä poikien kanssa keskustaan juhlistamaan kyseisiä kinkereitä ja asiaankuuluvasti sopivaa rekvisiittaa hankittiin paikallisesta Euroihmeestä, eli Dollaramasta. Kaupungilla päädyttiin Product-nimiseen ravinteliin, joka on varmaan ihan hauska paikka, jos satut pitämään räpista ja ylihinnoitelluista juomista. Sisäänpääsykin oli varsin edullinen, 20 dollaria (n. 14 euroa)! Mäkkärin drive-through'in on myös täällä päin turha yrittää kävellen - testattu on. 

Olin jotenkin mielessäni ajatellut, että Kanada on halpa maa (ei hajuakaan miksi niin). Että enpä osta Suomesta mitään, kun sieltä Kanadasta saa halvalla. No joo, ei ihan. Lähdettiin T:n kanssa lauantaina tuhlaamaan aikaa kaupoille ja päivän saldo oli mun shoppailukyvyilläni huonoin (tai paras, miten haluaakin luokitella) ikinä; yksi ainut Victoria's Secretin rasva. Ja ehkä ihan hyvä niin, en mä mitään oikeasti edes tarvitse. 

Toronto on mun mielestä kuitenkin mukava paikka. Kansainvälinen ainakin, jostain nimitäin luin, että 60 % Toronton asukkaista on syntynyt muualla kuin Kanadassa. Ihmiset ovat ystävällisiä ja missään ei ole ollut turvatonta oloa, vaikka tuskin silti lähtisin itsekseni ulos pimeällä hiihtelemään.

Torontossa menee vielä tämä päivä ja huominen. Sitten matka jatkuu ja tuntuu jännältä ja haikealta, että kukaan ei ole vastassa. Sitten on vain minä, rinkka ja kettureppu. Siihen täytyy nyt vaan tottua, tärkeät ihmiset ovat onneksi koko ajan hengessä mukana  ♥  

 ♥ Tintti